
Talviset piirin mestaruuskilpailut olympialaisten hengessä Kokkolan Lohtajalla 4-5.2.2012.
Kilpailuissa noudatetaan Pohjanmaan Partiolaisten partiotaitokilpailujen sääntöjä ja Suomen Partiolaisten turvallisuusohjeita. Kilpailijoiden tulee olla Suomen Partiolaisten vuoden 2012 jäsenmaksun maksaneita.
Tyttövartiot kilpailevat oranssissa, sinisessä ja ruskeassa sarjassa. Poika- ja sekavartiot kilpailevat vihreässä, punaisessa ja harmaassa sarjassa. Kilpailuvartion jäsenten iät lasketaan kilpailuvuoden kuluessa täytetyin vuosin (kilpailuvuosi miinus syntymävuosi). Vartiot, jotka eivät sääntöjen puitteissa voi kilpailla näissä sarjoissa, voivat osallistua kilpailuun ulkopuolisina vartioina.
Oranssi ja vihreä sarja: Kilpailuvartiossa on neljä tai viisi 12–15-vuotiasta partiolaista. Vartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 56 vuotta (4 jäsentä) tai 70 vuotta (5 jäsentä). Kilpailuvartion tulee koostua yhden lippukunnan jäsenistä.
Sininen ja punainen sarja: Kilpailuvartio on neljästä 14–18-vuotiaasta partiolaisesta koottu vartio. Vartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla enintään 68 vuotta. Vartio edustaa kilpailussa jonkun jäsenen lippukuntaa.
Ruskea ja harmaa sarja: Kilpailuvartio on kolmesta vähintään 18-vuotiaasta partiolaisesta koottu vartio. Vartio edustaa kilpailussa jonkun jäsenen lippukuntaa.
Ilmoittautuminen su 15.1.2012 klo 23:59 mennessä mieluiten piirin internet-sivujen kautta: www.pohjanmaa.partio.fi/ilmoittautuminen. Ilmoittautua voi myös Vaasan toimipaikkaan, puh. 044 - 716 9302,
Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava mahdollisista erityisruokavalioista. Ilmoittautuminen on sitova.
Majoitus järjestetään kisaa edeltävänä yönä (3.-4.2.), ilmoitathan majoitustarpeen ilmoittautumisen yhteydessä. Tarkemmat tiedot ennakko-ohjeessa.
Vartion osallistumismaksu on oranssilla ja vihreällä sarjalla 40 euroa ja muilla sarjoilla 55 euroa. Piiritoimisto laskuttaa lippukuntia ilmoittautumisten mukaan.
Talvikilpailuja järjestetään vain yksi.
Kilpailun lopulliset tulokset.
Yhteystiedot


HUOMIO!
Oranssin ja vihreän sarjan kilpailu on päivätapahtuma ja sinisen, punaisen, ruskean sekä harmaan kilpailu on yökilpailu.