Piirihallitus

| 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 |

Toimintasuunnitelma 2013-2014

Piirihallitus on nostanut toimintavuosille 2013 ja 2014 kolme erityistä teemaa, jotka painottuvat piirin toiminnassa. Nämä toiminnan painopistealueet mukailevat Suomen Partiolaisten strategian pääotsikoita unohtamatta paikallisia tarpeita ja kehityskohtia. Toiminnan painopistesuunnittelun tavoitteena on, että partio on Pohjanmaan maakuntien alueella vetovoimaisin nuorten harrastus vuoden 2020 lopussa. Teemat ovat muotoutuneet yhteistyössä lippukuntien ja piirin luottamushenkilöiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. LippukuntaCafé- ja Tuulevat-tapahtumat ovat tarjonneet areenan saada palautetta lippukuntien tarpeista. Tulevina toimintavuosina piirihallitus jatkaa aktiivista lippukuntien kuulemista syys- ja kevätkokouksessa järjestettävien oheisohjelmien puitteissa. Painopisteiden lisäksi piirissä on käynnissä kasvuprojekti Mainiota menoa!.

Toiminnan painopistealueet vuosille 2013 ja 2014 ovat:
I Partiotoiminta: Partion laatulupaus pitää kaikkialla Suomessa
II Yhteiskunta: Partio on Suomen vaikuttavin nuorisojärjestö, jolla on tunnustettu asema suomalaisessa yhteiskunnassa
III Brändi: Jokainen partiolainen on ylpeä harrastuksestaan

Toimintasuunnitelmaan voit tutustua tarkemmin tästä.

Jäsenet vuonna 2013

Heli Nygård
Piirin puheenjohtaja
Heli Nygård
Viessojat
Päivi Kennilä
Ohjelmaministeri
Päivi Kennilä
Toimarit
040 - 726 3142
Antti "Aake" Kerola
Piirin varapuheenjohtaja
Antti "Aake" Kerola
Toimarit
0400 - 717 871
Raisa Lindeman
Alueministeri
Raisa Lindeman
Pohjan Veikot
050 - 308 0773
Saara Pajunpää
Talousministeri
Saara Pajunpää
Pohjolan Pirteät
Jukka-Pekka "Jukkis" Pietilä
Koulutusministeri
Jukka-Pekka "Jukkis" Pietilä
Limingan Niittykärpät
050 - 487 6813
Jaakko "Piitu" Piitulainen
Projektiministeri
Jaakko "Piitu" Piitulainen
Kurikan Korvenkävijät
040 - 837 3612
Satu Salo-Jouppila
Viestintäministeri
Satu Salo-Jouppila
Ilkan Partiolaiset
040 - 736 4867

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pohjanmaa.partio.fi

Tapahtumat vuonna 2013

11.-13.1. Tuulevat - luottamushenkilöpäivätYlivieska
23.3. KevätkokousOulu
16.-18.8. Tuulevat - luottamushenkilöpäivätKokkola
5.10. SyyskokousSeinäjoki

Kokousaikataulu

Piirihallituksen kokousaikataulu 2013

25.2.
(8.-18.3.
8.4.
4.-5.5.
27.5.
16.-18.8.
9.9.
23.-27.9.
5.10.
(21.-25.10.
4.11.
18.-22.11.
9.12.
tapaaminen
sähköpostikokous)
tapaaminen
seminaari
tapaaminen
tapaaminen
tapaaminen
sähköpostikokous
tapaaminen
sähköpostikokous)
tapaaminen
sähköpostikokous
tapaaminen

Muutokset aikataulussa mahdollisia. Suluissa olevat kokoukset järjestetään tarvittaessa.