Ohjelmaryhmä

| 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 |

Toimintasuunnitelma 2013-2014

Ohjelmatoiminnanalan tehtävänä ja tavoitteena on järjestää piirissä partiomenetelmän ja Suomen Partiolaisten suositusten mukaista ohjelmaa jokaiselle ikäkaudelle. Ohjelmatoiminnanala pyrkii varmistamaan, että lippukunnilla on riittävä tietotaito toteuttaa partio-ohjelmaa partiomenetelmän mukaisesti. Toiminnanalan tavoitteena on myös lisätä ohjelmatapahtumien tarjontaa sekä löytää tehokkaampia markkinointikeinoja ja näin nostaa ohjelmatapahtumien osallistujamääriä. Ohjelmatoi-minnanala pyrkii rekrytoimaan uusia toimijoita mukaan jokaiseen jaostoon ja ikäkausitoimintaan, sekä kehittää toimintaansa koko ajan.

Piiri toteuttaa ikäkausien ohjelmatapahtumat vuosina 2013–2014 Suomen Partiolaisten suosituksen mukaisesti. Sudenpennuille ja seikkailijoille kuten muillekin ikäkausille järjestetään Myötäpäivät 2013. Vuosittain järjestetään tarpojille taitopäivät, samoajille samoajatapahtuma ja vaeltajille piirivisio sekä talviviikonloppu. Lisäksi järjestetään partiotaitokilpailuja vuosittain. Muita järjestettäviä tapahtumia ovat mm. hengelliset vihje- sekä sisupäivät. Resurssien ja osallistujien kiinnostuksen sekä toiveiden mukaan järjestetään myös muita tapahtumia.

Ikäkausitoiminnassa pyritään varmistamaan, että jokaiselle ikäkaudelle tarjotaan oman ikäkauden mukaista, kehittävää ohjelmaa ja että lippukuntien oman toiminnan lisäksi lapsille ja nuorille on tarjolla piirin puolesta suurempia tapahtumia, joissa on mahdollista toteuttaa haastavampia aktiviteetteja. Ikäkausitoiminta ja ohjelmaohjaajat myös pyrkivät auttamaan tarpeen tullen lippukuntia laadukkaiden tapahtumien järjestämisessä ja ikäkausiohjelmatoiminnan kehittämisessä. Piirin tapahtumissa painotetaan erityisesti samoaja- sekä vaeltajaikäkausia. Ohjelmaryhmään pestataan ryhmänohjaajakoulutuksesta vastaava luotta-mushenkilö ja piirin tuella pyritään järjestämään jokaiselle alueelle (yhdeksän aluetta) ainakin yksi ryhmänohjaajakurssi vuosittain. Lisäksi piirin alueella järjestetään ikäkausille lippukuntien ohjelmatoimintaa tukeva kilpailu, jolla tarjotaan suoria, valmiita vinkkejä ikäkausien toimintaan lippukunnissa.

Jäsenet vuonna 2013

Päivi Kennilä
Puheenjohtaja
Päivi Kennilä
Toimarit
040 - 726 3142
Antti Gärding
Meripartiojaosto, PJ
Antti Gärding
Merituuli
040 - 867 6394
Emma Haapasalo
Erätaitojaosto, PJ
Emma Haapasalo
Lakeuden Eräpartio
Marika Jokela
Ohjelmaohjaaja - samoajat
Marika Jokela
Kokko-Pojat
Mika Laurila
Kilpailujaosto, PJ
Mika Laurila
Kiimingin Virkut
Sannamaija "Sannis" Pulkkinen
Sisujaosto, PJ
Sannamaija "Sannis" Pulkkinen
Ahjopartio
Sofia Ranta-Aho
Ohjelmaohjaaja - tarpojat
Sofia Ranta-Aho
Evipartio
Susanna Rintamäki
Ohjelmaohjaaja - sudenpennut
Susanna Rintamäki
Valkeavuoren Urasiskot ja -veljet
Minna Salmenoksa-Sarkkinen
VeriGuud-projekti
Minna Salmenoksa-Sarkkinen
Lakeuden Eräpartio
Noora Småträsk
Toimihenkilö
Noora Småträsk
Pohjanmaan Partiolaiset
044 - 716 9302
Janne Tervaskanto
Kansainvälisyysjaosto, PJ
Janne Tervaskanto
Pohjolan Pirteät

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pohjanmaa.partio.fi

Tapahtumat vuonna 2013

22.-24.2. Vaeltajien talviviikonloppuPudasjärvi
23.-24.2. Ensiapukurssi 1Ylikiiminki
19.-21.4. Piirivisio vaeltajatapahtuma Oulu
4.-5.5. Ensiapukurssi 1Seinäjoki
27.-29.9. SamoajavaellusLaihia
5.-6.10. Tarpojien taitopäivätYlivieska
26.10. Sisupäivä