Keskipohjalaiset partioliput vitriiniin

10.6.2010 15:57

Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sekä Keski-Pohjanmaan Partiopoikapiiri ry:n liput luovutettiin Suomen Partiomuseolle maanantaina 7.6.2010.

Liput vastaanotti Suomen Partiomuseoyhdistyksen puheenjohtaja Yrjö Nenonen. Hän oli mielissään lahjoituksesta ja kertoi, että liput tullaan säilyttämään museoviraston ohjeiden mukaan joko seinätelineessä tai upouudessa lippulaatikostossa silkkipapereiden välissä.

Oli miellyttävä tehtävä saatella "eläkkeelle jääneet" liput arvoiseensa paikkaan. Nyt liput ovat varmassa tallessa, mutta silti kaikkien ulottuvilla ja niitä saa edelleen lainata esimerkiksi juhlatilaisuuksiin.

Kuvissa myhäilee taustalla museon perustaja Rafael Helanko muotokuvassaan.

Sirpa Vuolteenaho


Linkki: Lisätietoa Partiomuseosta.

Kuvat Sari Vihermäki.

Kuvat Sari Vihermäki.