21.6.2012 13:21
Syyskilpailua ei järjestetä, koska tekijöitä ei ole. Onneksemme SM-kilpailuissa ei ole tänä vuonna piirikohtaisia kiintiöitä, kaikki halukkaat pääsevät Ylöjärvelle kilpailemaan. Kannustamme myös järjestämään kilpailuja yhteistyössä naapurien kanssa.
Järjetelyvastuussa olleet lippukunnat eivät kyenneet Havutoimiltaan ja muilta kiireiltään ottamaan vastuuta syyskilpailun järjestämisestä eikä muitakaan vapaaehtoisia järjestäjiä ole jonoksi asti ollut. Piirihallitus päätti, ettei syksyn partiotaitokilpailua yritetä enää järjestää. Seuraavat piirin kilpailut ovat talvella, jonne toivomme kaikki piirimme partiolaiset sankoin joukoin kilpailemaan.
6.-7.10. Ylöjärvellä järjestettävään Syysloma-SMkilpailuun toivotaan mahdollisimman paljon osallistujia mukaan. Kaikki halukkaat sinisen, punaisen, ruskean ja harmaan sarjan vartiot pääsevät kisaan mukaan. Kilpailuun toivotaan osallistuvan myös aloittelevat kilpailuvartiot, sillä kilpailun sivuilta löytyy materiaalia uusien kisailijoiden tueksi. Ilmoittautuminen Syyslomalle tapahtuu Vaasan toimipaikkaan. Lisätietoja ilmoittautumisesta tulee myöhemmin.
Suosittelemme myös, että lippukunnat tekevät yhteistyössä leikkimielisiä kilpailuja, vaikka naapurilippukuntien kesken. Materiaalia kilpailuihin löytyy muun muassa SP:n sivuilta Sateenkaari- ja Myrskyvihkoista. Myös Eshungu tarjoaa lähetysaiheisia kilpailutehtäviä. Ko-Gi-työni K.I.S.A.T. tapahtuman materiaalit tulevat käyttöön syksyyn mennessä. Myös Vaasan toimipaikasta löytyy vanhojen kilpailujen materiaaleja, joita voitte pyytää tarvittaessa.
NS